Vc tem que falar mais

Pois é. Maanantaina teinkin päätöksen, että alan puhumaan enemmän ja kovemmalla äänellä. Koitan jättää sen perfektionistin itsessäni taakse hetkeksi ja alkaa oikeasti puhumaan, pelkäämättä virheitä. Aion kysyä enemmän jos en ymmärrä. Ymmärrän jo todella hyvin ja kirjoitan ihan sem problemas, mutta suu pitäs vaan avata vähän useammin myös muuhun tarkoitukseen, kuin ruuan lappaamiseen sen sisälle.

Aloitinkin sen puhumisen ja Lucas joutui jo kerran vaihtamaan luokassa paikkaa.. Vaihtarin etuja on ehdottomasti se, että aina jos mä puhun jonkun kanssa, niin sitä toista syytetään ja mulle ei tule mitään seurauksia. Reilua, eikös?

Tänään perheen kanssa justiinsa juteltiin, että mun olis hyvä alkaa myös kattomaan telkkaria enemmän ja vaikka lukemaan ääneen. Novelat siitä hyviä et niissä oppii sellastakieltä mitä oikeasti käytetään päivittäin ja ääneen lukeminen parantaa tietysti ääntämistä. Kaikki oppimismahdollisuudet koitan hyödyntää, koska musta tuntuu jo nyt että aika loppuu käsiin ja en puhu portugalia tarpeeksi!
Tätä ei nyt yhtään auta, että mun portugalin kurssi viimonen tunti on huomenna.. Tiistaina ei ole tuntia, koska on Brasilian peli! Pelihän alkaa siinä kolmen maissa ja tunti mulla olisi kuuden jälkeen.. Mutta kuulemma Brasilia vähän pysähtyy koko loppupäiväksi. Tuskin maltan odottaa!
Torstaina sitten koe, vaihtelun vuoksi. Seuraava (jatko)kurssi alkaa elokuussa joten sitä ennen menee ihan vain itseopiskeluksi. Itseopiskelu käytännössä tarkoittaen sitä, että nautin Copasta, matkustan Rioon, sanon heipat Pedrolle, festailen.. Kaikkea superhienoa, Pedron lähtöä lukuunottamatta.

Tulee olemaan järjettömän outoa kun Pedro lähtee. Musta tulee ensimmäistä kertaa elämässäni, niin että itse muistan siitä jotain, ainoa lapsi. No pääsenpähän muuttamaan Pedron huoneeseen ja saan oikeasti ihkaoman kylppärin! Mä olen Riossa silloin kun Pedro lähtee, mikä on ehkä ihan hyvä. Saa nämä rauhassa täällä itkeskellä ja hyvästellä. Mua kyllä pelottaa kun pitää itse hyvästellä se, sen jälkeen kun ei enää tulla asumaan samassa asunnossa varmaan ikinä. On jo nyt kyllä onneksi suunniteltu, että meen moikkaamaan sitä Saksaan kun palailen Suomeen! On sen verran lähellä.
Hyvästelemisen lisäksi pelottaa, että mãe ja pai tulee olemaan kauhean surullisia ja mä en oikeen tiedä miten pitäs olla. Mutta ei ehkä pitäisi ajatella sitä liikaa, vaan katsoa ihan rauhassa mitä tulee.. Ne on itse kyllä sanoneet, että tulee helpottamaan paljon kun mä olen täällä, mikä tekee mut tosi iloseksi.