Havahduin, kun huomasin blogini vasemmassa reunassa olevat laskurit. Olen ollut Suomessa jo vuoden ja hetkestä, kun aloitin elämäni hienoimman kokemuksen ja lähdin vuodeksi Brasiliaan, on jo kaksi vuotta. Vasta äskenhän upotin varpaani ekaa kertaa hiekkaan Copacabanalla ja maistelin Atlantin aaltoja!
Talvinen pakkasilma, joka tervehtii ulos astuessa, muistuttaa joka päivä kipeästi kuinka kaukana olenkaan Brasilian lämmöstä ja siellä tälläkin hetkellä paahtavasta kesästä. Suomen ilmastoa ei ole luotu mua varten ja joka kerta kylmyyden piiskatessa kaikkine voiminensa minun, jälleen kerran, alipukeutuessani, vannon muuttavani Afrikkaan.
On täällä Suomessa muuten ihan kivaa.
maanantai 30. tammikuuta 2012
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
9 kuukauden jälkeen
On aivan uskomatonta, miten aika kuluu nopeasti. Tuntuu, että olisin palannut Brasiliasta Suomeen vain hetki sitten, mutta 9 kuukautta on luisunut ohi aivan huomaamatta.
Paljon tähän väliin on kyllä mahtunutkin.
Kevään ylioopilaskirjoituksissa kirjoitin portugalin, mistä aiemmissa teksteissä mainitsinkin. Koe meni hyvin ja E sieltä sitten tuli, mihin täytyy kai olla tyytyväinen, vaikka se L:kin olisi ollut kiva. Ylppäreiden jälkeen en ole ethinyt portugalin tunneille ja muutenkin sen jatko-opiskelu on jäänyt, mikä kieltämättä vähän harmittaa.. mutta kun aikaa ei kahden työn ja abivuoden takia jää liikaa yli, niin minkäs teet. Tulee sitä portugalia kuitenkin satunnaisesti käytettyä, töissä on käynyt pari portugalia puhuvaa ihmistä ja olen tutustunut myös Suomessa asuviin ulkomaalaisiin mm. Mosambikista, joiden kanssa keskustelut käydään portugaliksi :) Brassikavereiden kanssa tulee myös puhuttua facebookissa ja skypessä satunnaisesti.
Kesällä yksi mun parhaimmista brassikavereista vietti mun luona ihanat 5 viikkoa. Niiden aikana mun portugali sai vähän harjoitusta ja ikävä Brasiliaa kohtaan nousi sietämättömäksi, kun kaveri lähti takaisin kotiin.
Ikävöin Brasiliaa ihan hirveästi. 9 kuukaudenkin jälkeen liika ajattelu ja muistelu saa tunteet pintaan; hymy virkoaa kasvoille väkisin ja kyyneleet kostuttavat silmäkulmat. Aina jonkun kysyessä vuodestani Brasiliassa vastaan sen olleen uskomaton kokemus ja että lähtisin vaikka heti takaisin jos vain voisin. Velvoitteet pitää Suomessa vielä kuitenkin ensi vuoden puolelle. Tahtoisin niin kovasti nähdä kavereita sieltä ja olla samoissa kuin ennen. Suunnittelen palaavani Vitóriaan heinäkuussa ja teen kaikkeni, jotta se toteutuu. En tahdo enää olla pois paikasta, joka on mulle toinen koti.
Suomessa on ollut kivaa ja elämä täälläpäin palloa on myös parantunut vaihtovuoden jälkeen. Se on oikeastaan kääntynyt päälaelleen ja on kaikkea muuta kuin mitä se oli ennen Brasiliaa, mutta se on vain ja ainoastaan positiivista. Yhä nykyäänkin elämääni vaikuttaa näkyvimmin ja suurimmin se iso muutos ujosta ja hiljasesta tytöstä tähän sosiaaliseen ja puheliaaseen nyky-Nettaan. En tiedä olisinko koskaan tullut ulos kuorestani samalla tavalla, jos en olisi viettänyt vuotta Brasiliassa. Niin tai näin, en voi olla kun iloinen ja kiitollinen kaikesta.
Brasilia tulee näinä pimenevinä syysiltoina yhä useammin mieleen, kun vain pääsisin takaisin.
Paljon tähän väliin on kyllä mahtunutkin.
Kevään ylioopilaskirjoituksissa kirjoitin portugalin, mistä aiemmissa teksteissä mainitsinkin. Koe meni hyvin ja E sieltä sitten tuli, mihin täytyy kai olla tyytyväinen, vaikka se L:kin olisi ollut kiva. Ylppäreiden jälkeen en ole ethinyt portugalin tunneille ja muutenkin sen jatko-opiskelu on jäänyt, mikä kieltämättä vähän harmittaa.. mutta kun aikaa ei kahden työn ja abivuoden takia jää liikaa yli, niin minkäs teet. Tulee sitä portugalia kuitenkin satunnaisesti käytettyä, töissä on käynyt pari portugalia puhuvaa ihmistä ja olen tutustunut myös Suomessa asuviin ulkomaalaisiin mm. Mosambikista, joiden kanssa keskustelut käydään portugaliksi :) Brassikavereiden kanssa tulee myös puhuttua facebookissa ja skypessä satunnaisesti.
Kesällä yksi mun parhaimmista brassikavereista vietti mun luona ihanat 5 viikkoa. Niiden aikana mun portugali sai vähän harjoitusta ja ikävä Brasiliaa kohtaan nousi sietämättömäksi, kun kaveri lähti takaisin kotiin.
Ikävöin Brasiliaa ihan hirveästi. 9 kuukaudenkin jälkeen liika ajattelu ja muistelu saa tunteet pintaan; hymy virkoaa kasvoille väkisin ja kyyneleet kostuttavat silmäkulmat. Aina jonkun kysyessä vuodestani Brasiliassa vastaan sen olleen uskomaton kokemus ja että lähtisin vaikka heti takaisin jos vain voisin. Velvoitteet pitää Suomessa vielä kuitenkin ensi vuoden puolelle. Tahtoisin niin kovasti nähdä kavereita sieltä ja olla samoissa kuin ennen. Suunnittelen palaavani Vitóriaan heinäkuussa ja teen kaikkeni, jotta se toteutuu. En tahdo enää olla pois paikasta, joka on mulle toinen koti.
Suomessa on ollut kivaa ja elämä täälläpäin palloa on myös parantunut vaihtovuoden jälkeen. Se on oikeastaan kääntynyt päälaelleen ja on kaikkea muuta kuin mitä se oli ennen Brasiliaa, mutta se on vain ja ainoastaan positiivista. Yhä nykyäänkin elämääni vaikuttaa näkyvimmin ja suurimmin se iso muutos ujosta ja hiljasesta tytöstä tähän sosiaaliseen ja puheliaaseen nyky-Nettaan. En tiedä olisinko koskaan tullut ulos kuorestani samalla tavalla, jos en olisi viettänyt vuotta Brasiliassa. Niin tai näin, en voi olla kun iloinen ja kiitollinen kaikesta.
Brasilia tulee näinä pimenevinä syysiltoina yhä useammin mieleen, kun vain pääsisin takaisin.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Aksentti ja brasilialaista aurinkoenergiaa
Moni ihminen on mulle sanonut, tänään viimeksi opinto-ohjaaja, että mulla on aksentti kun puhun suomea. Kyllä se suomen puhuminen edelleen näin lähes kahden viikon jälkeen tökkii! En mä omaan aksenttiini osaa kiinnittää huomiota, eihän mulla nyt mielestäni sellaista ole, mutta niin ne vaan sanoo.. Kuulemma ässä tulee liikaa suhisten ja mitähän vielä. Sanat mulla on ihan auttamasti hukassa, joudun miettimään paljon ja tulee kaikki ihan väärinkin. Usein käännän päässäni suoraan portugalista suomeen esim. sanontoja ja ne varsinkin menee yleensä pieleen.. kuten "tekee järkeä".
Portugali on mulla vieläkin aika isona osana jokaista päivää, opiskelen sitä maaliskuussa olevat ylppärit mielessä päivittäin. Kerran viikossa on parin tunnin opiskelurupeama suurlähetystössä ja siitä voin nyt kahden kerran jälkeen sanoa tykkääväni hirmuisesti. Kotona luen kirjoja portugaliksi, laajentelen sanavarastoani, keskustelen brassikavereiden kanssa skypetellen ja viestien välityksellä. Eipähän pääse kieli unohtumaan!
Ihmiset kommentoi musta myös paljon, että miten oon kamalan paljon avoimempi ja erityisesti puheliaampi. Puhunkin hirveästi ja melkein kaikkien kanssa. Ja käytän puhuessani hirveästi käsiä ja muutenkin ne heiluu hirveästi. Oon kuulemma paljon vilkkaampi ja tässä yhtenä päivänä työhaastattelussa haastattelijakin kommentoi, että oon täynnä energiaa. Vastasin, että vielä hyrrää sisällä nää brasilialaiset aurinkoenergiat..
Paikoillani en juuri olekaan viime aikoina pysynyt, ohjelmaa on aika reilusti ja varsinkin iltaisin mulla iskee energiapiikki ja tarve lähteä jonnekin. Sieltä Brasilaista varmaan jäänyt tuokin, varsinkin loppuvuodesta kun tuli oltua jossain lähes joka ilta. Suomessa on harmi, ettei iltaisin yksinkertaisesti ole tekemistä. Ei ole kivoja paikkoja kadulla (varsinkaan näin helmikuussa..) ja kaikki menee kiinni aikaisin. Kesää odotellessa!
Kouluun palailen ensi viikon torstaina ja tänään juuri kävin tekemässä kurssivalinnat sun muut. Aika rentoja jaksoja tässä nyt loppuvuodeksi, mutta ensi vuonna saakin sitten panostaa senkin edestä!
Mulla on kaikki yllättävän hyvin, teen paljon asioita ja oon saanut tavallaan kiinni arjesta. Mutta silti oon ihan liikaa kiinni Brasiliassa.. siitä on vain vaikea päästää irti. Tähän asti siitä ei kuitenkaan ole ollut haittaa, joten katsotaan että miten tämä tästä lähtee.. Luulen, etten vieläkään ole sisäistänyt faktaa että täällä sitä taas ollaan Suomessa eikä takaisin pääse hetkeen.
Yliopistojuttuja Brasiliassa oon kuitenkin selvittämässä, että josko sitä ensi vuonna olisi siellä....
Beijos,
Netta
Portugali on mulla vieläkin aika isona osana jokaista päivää, opiskelen sitä maaliskuussa olevat ylppärit mielessä päivittäin. Kerran viikossa on parin tunnin opiskelurupeama suurlähetystössä ja siitä voin nyt kahden kerran jälkeen sanoa tykkääväni hirmuisesti. Kotona luen kirjoja portugaliksi, laajentelen sanavarastoani, keskustelen brassikavereiden kanssa skypetellen ja viestien välityksellä. Eipähän pääse kieli unohtumaan!
Ihmiset kommentoi musta myös paljon, että miten oon kamalan paljon avoimempi ja erityisesti puheliaampi. Puhunkin hirveästi ja melkein kaikkien kanssa. Ja käytän puhuessani hirveästi käsiä ja muutenkin ne heiluu hirveästi. Oon kuulemma paljon vilkkaampi ja tässä yhtenä päivänä työhaastattelussa haastattelijakin kommentoi, että oon täynnä energiaa. Vastasin, että vielä hyrrää sisällä nää brasilialaiset aurinkoenergiat..
Paikoillani en juuri olekaan viime aikoina pysynyt, ohjelmaa on aika reilusti ja varsinkin iltaisin mulla iskee energiapiikki ja tarve lähteä jonnekin. Sieltä Brasilaista varmaan jäänyt tuokin, varsinkin loppuvuodesta kun tuli oltua jossain lähes joka ilta. Suomessa on harmi, ettei iltaisin yksinkertaisesti ole tekemistä. Ei ole kivoja paikkoja kadulla (varsinkaan näin helmikuussa..) ja kaikki menee kiinni aikaisin. Kesää odotellessa!
Kouluun palailen ensi viikon torstaina ja tänään juuri kävin tekemässä kurssivalinnat sun muut. Aika rentoja jaksoja tässä nyt loppuvuodeksi, mutta ensi vuonna saakin sitten panostaa senkin edestä!
Mulla on kaikki yllättävän hyvin, teen paljon asioita ja oon saanut tavallaan kiinni arjesta. Mutta silti oon ihan liikaa kiinni Brasiliassa.. siitä on vain vaikea päästää irti. Tähän asti siitä ei kuitenkaan ole ollut haittaa, joten katsotaan että miten tämä tästä lähtee.. Luulen, etten vieläkään ole sisäistänyt faktaa että täällä sitä taas ollaan Suomessa eikä takaisin pääse hetkeen.
Yliopistojuttuja Brasiliassa oon kuitenkin selvittämässä, että josko sitä ensi vuonna olisi siellä....
Beijos,
Netta
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Suomessa
Pahinta on kylmyys ja ihmiset, jotka on ujoja ja hiljaisia. Mutta ei täällä muuten kai niin kamalaa ole. Luulen, että vielä ei vaan ole iskenyt tajuntaan, että täällä ollaan ja takaisin Brasiliaan ei pääse yli vuoteen.
Lentokentällä Vitóriassa oli kamalaa hyvästellä kaikki. Lähtöpäivänä olin kotona vielä ihan okei, mutta kun kurvattiin autolla lentokentän eteen, niin alkoi aurinkolasien alta valua poskille kyyneleitä. Kun pääsin aulaan ja näin kaikki kaverit, halasin ensimmäistä joka oli lähimpänä aloin vollottamaan ihan kunnolla. Sitten rauhotuin ja pääsin taas olotilaan, että enhäm mä mihinkään ole lähdössä. Rauhassa tehtiin lähtöselvittelyt sun muut ja otettiin kuvia kavereiden kanssa jne. Kun piti lähteä portille päin ja ne lopulliset (toistaiseksi) hyvästit oli edessä, ei sitä itkemistä voinut vaan lopettaa.. Kun kävelin kohti turvatarkastusta, käännyin siinä portilla vielä ja sanoin, että tää ei oo enää yhtään hauskaa, että voinko jo palata?
Lento Vitóriasta Rioon
meni itkiessä ja vieressä istunut mies tuijotti kummaksuen, mutta en jaksanut välittää.
Rion kentällä mua pelotti matkatavaroideni puolesta ja ensin check-innissä nainen sanoikin, että saan ottaa vain yhden laukun ja toisesta laukustani joudun maksamaan. Olin että okei, ei ongelmaa, koska hinta ei ollut kamalan korkea, noin 50 dollaria. Sitten se alkoi selittämään, että mun kamat menee suoraan DUBLINIIN asti, että Pariisissa ei tarvi hakea niitä. Öö.. que?? Selitin että Helsinkiin olisi tarkoitus mennä ja sitten selvisikin, että saan otta kaksi laukkua eli kaikki päätyi ihan hyvin :D
Lento Riosta Pariisiin 11h meni ihan rennosti suurimman osan ajasta nukkuessa, välillä juttelin vieruskavereiden kanssa. Toisella puolella istui tyttö Hollannista ja toisella norjalainen mies, joka työskenteli aluksella ja sahaa Brasilia-Norja -väliä parin kk välein.
Pariisissa kylmyys oli shokki. Siellä tuli tunteetkin uudestaan pintaan ja vollottelin melko reilusti ihmisten taas tuijottaessa.. Koneeseen astuessa tarjolla oli suomalaisia lehtiä, mutta suomen kieli aiheutti sellaisia inhoreaktiota että otin Helsinki Timesin :D Vollotin lennon noustessa ja uudestaan, kun alkoi näkymään Suomen lumisia maisemia. Mietin vaan että "mitä mä täällä teen?!". Kun astuin saapumisaulaan ja näin perheen, en osannut puhua Suomea ja sanoa oikein mitään. Oli outoa.
Nyt ensimmäisinä päivinä oon ollut kotona aika vähän, ensimmäiset yöt nukuin kaverilla. Koitan kamalasti olla tekemässä kaikkea, ettei ole aikaa ajatella!
Onnistuin saamaan paikan Brasilian suurlähestystön portugalin kurssilla, joka alkaa nyt tiistaina ja oon siitä enemmän kuin iloinen!! Pääsen jatkamaan portugalin opiskelua, niin ei pääse unohtumaan.. Ja valmistaudun samalla portugalin YO-kokeeseen, joka on edessä maaliskuun lopussa. Olen jo ilmoittautunut YFUn vapaaehtoiseksi ja sillä saralla ensimmäistä tekemistä on parin viikon päästä! 4.-6.2 on Suomessa oelvien ulkomaalaisten vaihtareiden puolivuosileiri ja siellä tulen olemaan vetäjänä :)
Kouluun palailen 10.2 ja sitä odottelen innolla ja kauhulla!
Lentokentällä Vitóriassa oli kamalaa hyvästellä kaikki. Lähtöpäivänä olin kotona vielä ihan okei, mutta kun kurvattiin autolla lentokentän eteen, niin alkoi aurinkolasien alta valua poskille kyyneleitä. Kun pääsin aulaan ja näin kaikki kaverit, halasin ensimmäistä joka oli lähimpänä aloin vollottamaan ihan kunnolla. Sitten rauhotuin ja pääsin taas olotilaan, että enhäm mä mihinkään ole lähdössä. Rauhassa tehtiin lähtöselvittelyt sun muut ja otettiin kuvia kavereiden kanssa jne. Kun piti lähteä portille päin ja ne lopulliset (toistaiseksi) hyvästit oli edessä, ei sitä itkemistä voinut vaan lopettaa.. Kun kävelin kohti turvatarkastusta, käännyin siinä portilla vielä ja sanoin, että tää ei oo enää yhtään hauskaa, että voinko jo palata?
Lento Vitóriasta Rioon
meni itkiessä ja vieressä istunut mies tuijotti kummaksuen, mutta en jaksanut välittää.
Rion kentällä mua pelotti matkatavaroideni puolesta ja ensin check-innissä nainen sanoikin, että saan ottaa vain yhden laukun ja toisesta laukustani joudun maksamaan. Olin että okei, ei ongelmaa, koska hinta ei ollut kamalan korkea, noin 50 dollaria. Sitten se alkoi selittämään, että mun kamat menee suoraan DUBLINIIN asti, että Pariisissa ei tarvi hakea niitä. Öö.. que?? Selitin että Helsinkiin olisi tarkoitus mennä ja sitten selvisikin, että saan otta kaksi laukkua eli kaikki päätyi ihan hyvin :D
Lento Riosta Pariisiin 11h meni ihan rennosti suurimman osan ajasta nukkuessa, välillä juttelin vieruskavereiden kanssa. Toisella puolella istui tyttö Hollannista ja toisella norjalainen mies, joka työskenteli aluksella ja sahaa Brasilia-Norja -väliä parin kk välein.
Pariisissa kylmyys oli shokki. Siellä tuli tunteetkin uudestaan pintaan ja vollottelin melko reilusti ihmisten taas tuijottaessa.. Koneeseen astuessa tarjolla oli suomalaisia lehtiä, mutta suomen kieli aiheutti sellaisia inhoreaktiota että otin Helsinki Timesin :D Vollotin lennon noustessa ja uudestaan, kun alkoi näkymään Suomen lumisia maisemia. Mietin vaan että "mitä mä täällä teen?!". Kun astuin saapumisaulaan ja näin perheen, en osannut puhua Suomea ja sanoa oikein mitään. Oli outoa.
Nyt ensimmäisinä päivinä oon ollut kotona aika vähän, ensimmäiset yöt nukuin kaverilla. Koitan kamalasti olla tekemässä kaikkea, ettei ole aikaa ajatella!
Onnistuin saamaan paikan Brasilian suurlähestystön portugalin kurssilla, joka alkaa nyt tiistaina ja oon siitä enemmän kuin iloinen!! Pääsen jatkamaan portugalin opiskelua, niin ei pääse unohtumaan.. Ja valmistaudun samalla portugalin YO-kokeeseen, joka on edessä maaliskuun lopussa. Olen jo ilmoittautunut YFUn vapaaehtoiseksi ja sillä saralla ensimmäistä tekemistä on parin viikon päästä! 4.-6.2 on Suomessa oelvien ulkomaalaisten vaihtareiden puolivuosileiri ja siellä tulen olemaan vetäjänä :)
Kouluun palailen 10.2 ja sitä odottelen innolla ja kauhulla!
torstai 13. tammikuuta 2011
Viikko
Ja olen Suomessa. Teen niin miljoonaa asiaa ettei mulla ole aikaa edes pakata. Saatika ajatella faktaa että kohta en enää ole mun rakastamassa Brasiliassa vaan kylmässä Suomessa.
Mietin sitä sitten siellä, nyt nautin!!
Beijos
Mietin sitä sitten siellä, nyt nautin!!
Beijos
tiistai 4. tammikuuta 2011
Argentiina
Buenos Aires, Bariloche, San Martin de Los Andes, Villa La Angostura..
Näin kaksi aikalailla ihan erilaista puolta Argentiinasta, matkan aluksi ja lopuksi kuhisevan ja kuuman Buenos Airesin ja siinä välillä Andien seutua, missä maisemat upeat ja lämpötila näin kesälläkin oli reilusti alle 20.
Tykkäsin ihan hirveästi ja alhainen hintataso sai mut tykkäämään entistä enemmän!
Kuvat taas kertoo enemmän kuin sanat, joten;
Näin kaksi aikalailla ihan erilaista puolta Argentiinasta, matkan aluksi ja lopuksi kuhisevan ja kuuman Buenos Airesin ja siinä välillä Andien seutua, missä maisemat upeat ja lämpötila näin kesälläkin oli reilusti alle 20.
Tykkäsin ihan hirveästi ja alhainen hintataso sai mut tykkäämään entistä enemmän!
Kuvat taas kertoo enemmän kuin sanat, joten;
torstai 30. joulukuuta 2010
Back in Vitória!
Rakastuin Argentiinaan, mutta on ihanaa olla kotona pitkästä aikaa!
Huomenna viettämään uuttavuotta Guarapariin ja ensi viikolla palaillaan!
20 päivän päästä Suomeen!
Huomenna viettämään uuttavuotta Guarapariin ja ensi viikolla palaillaan!
20 päivän päästä Suomeen!
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Nyt kun on enemmän pysähtynyt miettimään ja hankkimaan sitä oikeaa asennetta, niin ei Suomeen palaaminen enää tunnu niin kamalalta. Ei mulla sinänsä ole täällä enää mitään to do -listalla ja oon hyvin käyttänyt vuoteni, alan oikeasti olemaan valmis palaamaan sinne mistä lähdin.
On siellä Suomessa paljon kaikkea mitä mulla on ikävä. Tavallaan ihanaa päästä taas Helsinkiin.
Täällä valmistaudutaan nyt matkustamaan taas vaihteeksi, perjantaiaamuna startataan kohti Argentiinaa! Siellä vietetään joulu ja takaisin tullaan 29.12. Ollaan kotona pari päivää ja uudeksivuodeksi lähdetään Guarapariin, missä olisi tarkotus viettää vähän pidempikin hetki nauttien kesästä. Sitten pitääkin jo alkaa valmistautumaan paluuseen!
35 päivää jäljellä.
On siellä Suomessa paljon kaikkea mitä mulla on ikävä. Tavallaan ihanaa päästä taas Helsinkiin.
Täällä valmistaudutaan nyt matkustamaan taas vaihteeksi, perjantaiaamuna startataan kohti Argentiinaa! Siellä vietetään joulu ja takaisin tullaan 29.12. Ollaan kotona pari päivää ja uudeksivuodeksi lähdetään Guarapariin, missä olisi tarkotus viettää vähän pidempikin hetki nauttien kesästä. Sitten pitääkin jo alkaa valmistautumaan paluuseen!
35 päivää jäljellä.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Até mais
Hyvästelin tänään mulle tärkeimmän ihmisen täällä. Vietin sen kanssa koko päivän ja itkeskelin vähän väliä, mutta matkalla bussipysäkille se loputon kyynelten virta sitten alkoi ja nyt kun palasin kotiin, niin se vaan jatkuu. Olo on ihan kamala ja mulla on jo nyt hirveä ikävä!!
Se menee laivalle duuniin 9 kuukaudeksi, mutta nähdään toukokuussa, kun se laiva tulee Helsinkiin! En malta odottaa.
Vihaan hyvästejä ja ne on ehdottomasti vaihtovuoden kurjin juttu ikävän ohella.
Se menee laivalle duuniin 9 kuukaudeksi, mutta nähdään toukokuussa, kun se laiva tulee Helsinkiin! En malta odottaa.
Vihaan hyvästejä ja ne on ehdottomasti vaihtovuoden kurjin juttu ikävän ohella.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Jatkoa edelliseen..
Usein mietin esim. bussissa istuessa, että kohta en enää katsele näitä maisemia vaan ne vaihtuu Helsingin lumisiin ja kylmiin katuihin. Kohta en enää tee mitään, mihin täällä oon tottunut. En käy ulkona samoissa paikoissa, enkä samojen ihmisten kanssa. Kielikin vaihtuu!
Ajatus, että palaan siihen mistä lähdin lähes vuosi sitten on kamalan kurja. Täällä oon onnistunut luomaan ihan toisenlaisen elämän kaiken uuden keskellä ja nyt se pitäisi hylätä. Tiedän, että olin onnellinen Suomessa ennen lähtöä ja toivon, että osaan olla sitä siellä nyt vaihtovuoden jälkeenkin, vaikka olen nähnyt aivan toisenlaisen arjen ja tavan elää. Pelottaa, että jään jotenkin roikkumaan enkä meinaa sopeutua sinne takaisin, että vietän aikaa ajatellen ja kaivaten Brasiliaa ja ihmisiä täältä.
Asiat on muuttunut paljon siellä Suomen päässä tämän vuoden aikana ja minä itse täällä oon muuttunut aivan järjettömästi. En usko, että mun elämä Suomessa tulee olemaan sitä mitä se oli vuosi sitten. En oikeasti tiedä mitä meinaan tehdä kun palaan!
Vaikka ensimmäiset fiilikset onkin lähinnä haikeus, niin oon samalla innoissani. On ihanaa päästä tavallaan helppoon elämään, missä tietää aina miten toimia ja voi olla ihan oma itsensä ja rentoutua. Ei sillä, etten sitä täälläkin tekisin, mutta oman perheen kesken omassa kodissa asia on hieman eri kuin hostien luona. Oon innoissani että saan nähdä perheen ja kaikki kaverit taas!
Ihan, että saa jonkinlaisen kuvan siitä, että kuinka vähän aikaa enää onkaan jäljellä;
Viikon päästä lähdetään Argentiinaan perheen kanssa 12 päiväksi, matkan jälkeen mulla on Brasiliassa jäljellä 3 viikkoa. (Apua!)
Ajatus, että palaan siihen mistä lähdin lähes vuosi sitten on kamalan kurja. Täällä oon onnistunut luomaan ihan toisenlaisen elämän kaiken uuden keskellä ja nyt se pitäisi hylätä. Tiedän, että olin onnellinen Suomessa ennen lähtöä ja toivon, että osaan olla sitä siellä nyt vaihtovuoden jälkeenkin, vaikka olen nähnyt aivan toisenlaisen arjen ja tavan elää. Pelottaa, että jään jotenkin roikkumaan enkä meinaa sopeutua sinne takaisin, että vietän aikaa ajatellen ja kaivaten Brasiliaa ja ihmisiä täältä.
Asiat on muuttunut paljon siellä Suomen päässä tämän vuoden aikana ja minä itse täällä oon muuttunut aivan järjettömästi. En usko, että mun elämä Suomessa tulee olemaan sitä mitä se oli vuosi sitten. En oikeasti tiedä mitä meinaan tehdä kun palaan!
Vaikka ensimmäiset fiilikset onkin lähinnä haikeus, niin oon samalla innoissani. On ihanaa päästä tavallaan helppoon elämään, missä tietää aina miten toimia ja voi olla ihan oma itsensä ja rentoutua. Ei sillä, etten sitä täälläkin tekisin, mutta oman perheen kesken omassa kodissa asia on hieman eri kuin hostien luona. Oon innoissani että saan nähdä perheen ja kaikki kaverit taas!
Ihan, että saa jonkinlaisen kuvan siitä, että kuinka vähän aikaa enää onkaan jäljellä;
Viikon päästä lähdetään Argentiinaan perheen kanssa 12 päiväksi, matkan jälkeen mulla on Brasiliassa jäljellä 3 viikkoa. (Apua!)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)