Jatkoa edelliseen..

Usein mietin esim. bussissa istuessa, että kohta en enää katsele näitä maisemia vaan ne vaihtuu Helsingin lumisiin ja kylmiin katuihin. Kohta en enää tee mitään, mihin täällä oon tottunut. En käy ulkona samoissa paikoissa, enkä samojen ihmisten kanssa. Kielikin vaihtuu!

Ajatus, että palaan siihen mistä lähdin lähes vuosi sitten on kamalan kurja. Täällä oon onnistunut luomaan ihan toisenlaisen elämän kaiken uuden keskellä ja nyt se pitäisi hylätä. Tiedän, että olin onnellinen Suomessa ennen lähtöä ja toivon, että osaan olla sitä siellä nyt vaihtovuoden jälkeenkin, vaikka olen nähnyt aivan toisenlaisen arjen ja tavan elää. Pelottaa, että jään jotenkin roikkumaan enkä meinaa sopeutua sinne takaisin, että vietän aikaa ajatellen ja kaivaten Brasiliaa ja ihmisiä täältä.

Asiat on muuttunut paljon siellä Suomen päässä tämän vuoden aikana ja minä itse täällä oon muuttunut aivan järjettömästi. En usko, että mun elämä Suomessa tulee olemaan sitä mitä se oli vuosi sitten. En oikeasti tiedä mitä meinaan tehdä kun palaan!

Vaikka ensimmäiset fiilikset onkin lähinnä haikeus, niin oon samalla innoissani. On ihanaa päästä tavallaan helppoon elämään, missä tietää aina miten toimia ja voi olla ihan oma itsensä ja rentoutua. Ei sillä, etten sitä täälläkin tekisin, mutta oman perheen kesken omassa kodissa asia on hieman eri kuin hostien luona. Oon innoissani että saan nähdä perheen ja kaikki kaverit taas!

Ihan, että saa jonkinlaisen kuvan siitä, että kuinka vähän aikaa enää onkaan jäljellä;
Viikon päästä lähdetään Argentiinaan perheen kanssa 12 päiväksi, matkan jälkeen mulla on Brasiliassa jäljellä 3 viikkoa. (Apua!)