Puoliväli & muutokset

Oon päässyt jo tähän asti, että nyt alkaa takana olemaan enemmän kuin edessä, ainakin ajallisesti. Joudun jälleen ihmettelemään, miten tämä aika on kulunut näin kamalaa vauhtia. Samalla tuntuu, että saavuin tänne juuri äsken ja toisaalta taas, että olen ollut täällä aina.

Olo on haikea, koska tavallaan tämä on lopun alkua. Tästä eteenpäin numerot vain pienenee ja kotiinlähtö lähestyy. Muistan aina, kun kaveri tuli viime vuoden lopulla vaihdosta Australiasta ja sanoi miten puolivälissä ajatteli, että vielä puolet jäljellä, sehän on vielä paljon, mutta todellisuudessa ei ollutkaan. Aika tulee lentämään siivillä. Olen kuitenkin myös innoissani, koska nyt sekin, että näen perheen ja kaikki muut Suomesta, lähenee myös. Vielä on kuitenkin paljon nähtävää, koettavaa ja opittavaa ennen sitä. Pitää repiä kaikki irti myös tästä viimeisestä puolikkaasta!

Tämä vuoteni puolikas on tehnyt musta perhekeskeisen. Perheestä on tullut mulle kamalan tärkeä ja jos pitää sanoa, että mitä ikävöin eniten Suomesta, niin se on perhe. Ihan ehdottomasti. Kavereita ja poikaystävää tietysti kamala ikävä myös, mutta perhe ottaa sen ensimmäisen sijan. Rakastan mun perhettäni aivan järjettömästi ja se hyvä suhde mikä meillä kaikilla on, on tosi hienoa ja arvostan sitä nyt ihan uudella tavalla. Odotan jopa innolla niitä ennen vähän pakkopullaa olleita sukukokouksia ja että pääsen vaihtamaan kuulumisia sukulaisten kanssa.
Vaikka kilometrejä mun ja perheen välille kertyy 10 000km, niin tuntuu että se vaan lähentää. Jollain oudolla tavallaan.

Suomesta päin on sanottu, että vaikutan ja olen nykyään paljon onnellisempi. Ennen lähinnä vihaiselta näyttävä perusilme vaihtunut hymyyn ja nauran enemmän. Täällä on vaan yksikertasesti vaikea olla surullinen! Miksi turhaan jäädä pyörimään melankoliassa, kun vaihtoehtona on olla iloinen ja nauraa paljon, nauttia elämästä tässä ja nyt.
Ennen lähtöä ajattelin brasilialaisten olevan kauheita energiapakkauksia ja koko ajan menossa ja säheltämässä. Tuo onkin ihan totta, mutta nykyään kuulen kavereilta välillä etten koskaan väsy ja olen täynnä energiaa ja koko aika säätämässä. Vaikea uskoa, kun miettii miten alussa olin kamalan hiljainen ja elin lähinnä oman pääni sisällä.

Olen perusluonteeltani ujo ja sitä ei musta saa irti varmaan repimälläkään, mutta täällä ujous on karistunut ihan kamalasti. Puhun paljon ja jopa ihan tuntemattomille normaalisti ja käyn luokan edessä heittämässä läppää ontuvalla portugalilla. Kun sut heitetään kaiken tuntemattoman keskelle, niin ei siinä auta kuin päästä ujoudesta eroon. Uskallan olla tosi oma itseni, tanssia ja lauleskella liikennevaloissa ja heittää jäistä läppää.

Ulkonäkö on yksi mikä täällä muuttunut myös jonkin verran, ihan jo pelkästään painonnousun takia, mutta kai siinä muukin on muuttunut. Naisellisempaan suuntaan tässä kai ainakin on menty. Kuvat kai kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..

Tammikuu

Kesäkuun loppu

Kun saavuin, niin mun portugalin taidot jäi siihen, että osasin sanoa moi mitä kuuluu, oon Netta ja olen suomalainen. Nykyään saan sanottua mitä tahdon ja mun portugalia kehutaan. Tietysti teen vielä virheitä eikä mun portugali vielä ihan supersujuvaa ole, mutta kuvailisin sitä ainakin sanalla hyvä. Tuun ymmärretyksi ja ymmärrän.

Vielä on puolet jäljellä, saa nähdä miten vielä ehdin muuttua ja mihin suuntaan. Toivottavasti suunta on vain hyvää, eikä ulkonäkö muutu ainakaan isompaan suuntaan!