Massa

Enää ei harmita niin paljoa, Argentina on myös ulkona Copasta ja hävisi aika rumasti Saksalle... ;) Maailma makaa täällä siis taas mallillaan ja nyt voin keskittyä kannustamaan vaikka Espanjaa.

Eilen oli churrasco Suvin ja parin muun vaihtarin läksijäisiksi, joita en ennen ollut edes nähnyt.. Näin aluevalvojaa taas pitkästä aikaa, ei ole ollut tarvetta olla sen kanssa pahemmin tekemisissä. Meni kivasti, mutta nuo tommoset läksiäisjutut on aina vähän kurjia.. Maanantaina menen vielä lentokentälle sanomaan heipat.

Oon onnellinen, että mulla on jäljellä vielä 6 kuukautta. Tuntuu usein ettei mun portugali oli tarpeaksi hyvää, enkä ole tehnyt lähellekään kaikkea mitä haluaisin ja kaikki ihan kesken. Olisi kamalaa joutua lähtemään kotiin nyt. Ensi viikolla mun laskuri alkaa kuitenkin näyttää jo, että Suomeen paluuseen on aikaa 5 kuukautta ja rapiat. Kohta alkaa takana olemaan enemmän kuin edessä!

Näiden kielien kanssa alan mennä koko ajan enemmän ja enemmän solmuun, en tiedä millä kielellä tahtoisin mun elämän kirjoittaa. Lauseen kaikissa merkityksissä.. Tulevaisuus on hetkittäin vesiselvä ja välillä en tiedä mistään mitään. Eihän mun sitä täällä tarvitse miettiä eikä päättää, mutta kyllä se mieleen tulee aina välillä. Yliopiston tekeminen täällä on välillä enemmän kuin hyvä ajatus, välillä taas mietin että ihan hyvin voisin vain lähteä yliopistovaihtoon. Kummassakin maassa on selkeät etunsa. Toisaalta tälläiset asiat on tehtävä heti lukion jälkeen jos aikoo tehdä, ei sitä myöhemmin tulisi lähdettyä. Onneksi on aikaa miettiä.

Brasiliassa yksi asia mikä oikeasti osaa ottaa päähän rankemman kautta useastikin, on se, miten kovasti täällä ihmiset luokitellaan ja arvostellaan ulkomuodon perusteella. Kukaan ei uskalla olla kamalan erilainen, erottua muista. Olla oma itsensä. En mäkään täällä käytä samanlaisia vaatteita kuin käyttäisin Suomessa (nojoo, selvää toki pelkän sään takia, mutta tajuatte kai...). Suomessa en juuri koskaan käyttänyt farkkuja, mutta täällä ne on jalassa joka päivä. Kun pistää silmään jo pelkästään senkin takia, että naamasta löytyy metallia ja iho on vaalea, niin ei pukeutumisellaan tahdo kerjätä lisähuomiota. Mulla on ikävä sitä, että voi olla ihan mitä tykkää ihan rauhassa. Suomen (tai ainakin Helsingin) katukuvasta sä pysty selkeästi erottamaan eri tyylisiä ihmisiä. Hevareita nahkatakkeineen, fruittareita, hoppareita lökäpöksyineen, hippimielisiä rastatukkineen ja niin edelleen. Täällä kun näet pitkätukkahevarin niin tekisi mieli kiljua, ihan kun olisit nähnyt jonkun harvinaisen eläimen! Täällä kaikki on yhtä massaa. Koulussa toi vielä korostuu koulupuvun takia, joka saa kaikki näyttämään siltä että tulee samalta liukuhihnalta.
Suomesta päin lukisin tän tekstin ja miettisin, että no, mikä sua estää olemasta oma itsesi sielläkin. Kyllä mulla rohkeutta olisi, mutta se, että muutenkin pistät silmään ja sua muutenkin arvostellaan koko ajan enemmän kuin muita, niin on ihan mukava jarruke. En kerjäämällä tahdo kerjätä niitä katseita ja epämääräisiä kommentteja. Taustalla on myös se, että vähän massaan sulautumalla menen enemmän brasilialaisesta, eikä ensimmäinen ajatus ole, että tuo on varmasti ulkomaalainen.

Annoin muuten naapureiden maistaa salmiakkia ja suurimman osan mielestä se oli aivan kamalaa. Jääpähän enemmän mulle.