6 kuukautta

Jätän ajan kulumisesta ulisemisen myöhemmäksi, koska tällä hetkellä mieltä valloittaa fakta, että tänään oli mun viimoinen päivä yhdessä hosteveljen kanssa. Huomenna näen Pedroa vain nopeasti, kun lentokentälle täytyy lähteä jo kymmenen aikoihin aamulla. Vaikka me ei ikinä olla kauhean läheisiksi tultu, niin mulla tulee olemaan ikävä. Vou sentir falta dele. Kun palaan Riosta, niin varmasti tuun itkeskelemään yhdessä mãen ja pain kanssa.

Tulee olemaan semi-iso muutos mun pienessä elämässä täällä. Musta tulee ainoa lapsi ekaa kertaa mun elämässä! Talo tulee varmasti tuntumaan tyhjältä ja hiljaselta. Muutan heti kun sunnuntaina kun palaan, niin Pedron huoneeseen. Saan kertaheitolla tuplasti enemmän tilaa ja oman kylppärin! Jotain positiivista sentään.

En tiedä miten tää tuntuu nyt näin rankalta, mutta kyllä tässä joutuu pidättelemään kyyneleitä. Pedro on mulle kuin oikea veli ja fakta, että ei tämän jälkeen enää ikinä tulla asumaan saman katon alla on musta kamalan surullinen. Vihaan hyvästejä. Mun olis kuitenkin tarkotus käydä Saksassa moikkaamassa veljeä, kun on se Saksa melkein naapurissa eikä maksa juuri mitään lähteä sinne.. Ensi vuoden puolella siis.

Muttajoo, minkäs teet.. Osana vaihtovuoteen kuuluu hyvästit. Tästä ne alkaa alkamaan..

Fazer intercambio é...

como nascer de novo.
Abrir os olhos, e ver um lugar totalmente diferente do que estava acostumado viver.
Aprender a falar outra lingua;
A comer, com pimenta, com maos, com palitos...
Usar roupas diferentes, seja para ir na Igreja, escola, ou até mesmo para ficar em casa;
Ter o primeiro dia na escola com aquele frio na barriga, fazer novas amizades;
Saber como tolerar, como aceitar, como gostar e como amar;
Que o tempo passa rapido, e nao espera voce melhorar;
Que mudancas podem parecer assustadoras, mas que é um jeito de crescer;
Que nem tudo é como a gente planejou, mas que isso nao significa que seja pior;
Que mais pessoas do que imaginavamos tem saudades;
Aprender que a solidao nao vai embora com a multidao.. e as vezes é bom estar sozinho numa sexta ou sabado a noite!
Saber que se nao der o primeiro passo agora, talvez amanha seja tarde demais!
Construir uma nova vida, sabendo que temos que abandona-la mais cedo ou mais tarde.

Vaihto-oppiluus on..

kuin syntyä uudelleen.
Avata silmät ja nähdä paikka, joka täysin erilainen siitä, missä olemme tottuneet elämään.
Oppia puhumaan toista kieltä;
Syömään, niin tulista ruokaa kuin käsin ja hammastikuilla;
Käyttämään erilaisia vaatteita, olkoot niin kirkkoon kuin kouluun tai jopa vain kotona olemiseen.
Perhosia vatsassa ensimmäisenä koulupäivänä, saada uusia ystäviä.
Tietää kuinka sietää, hyväksyä, pitää ja rakastaa;
Kuinka aika kuluu nopeasti, eikä odota, että sinä parannat;
Että muutokset saattavat vaikuttaa pelottavilta, mutta ovat yksi tapa kasvaa;
Että kaikki ei aina ole kuten suunnittelit, mutta se ei tarkoita että se olisi huonommin;
Että useammalla ihmisellä kuin osasimmekaan kuvitella, on ikävä.
Oppia, että yksinäisyys ei lähde isossa joukossa ja välillä on hyvä olla yksin yhtenä perjantai- tai lauantai-iltana!
Tietää, että jos et ota ensimmäistä askelta nyt, huomenna voi olla liian myöhäistä!
Luoda uusi elämä, tietäen että joudumme sen hylkäämään ennemmin tai myöhemmin.

Kääntäminen on vaikeaa, kun ei millään meinaa saada sanottua asioita suomeksi!

// Niin ja tosiaan, itse en ole tota kirjoittanut, vaan netistä on napattu! Hoidin itse vaan suomeksi kääntämisen.

Perheestä

Ketä voin tarpeeksi kiittää siitä, että mulla on tälläinen hostperhe? Yksinkertaisesti ihana. Tunnen itteni osaksi perhettä ja tykkään hirmusti olla näiden luona ja näiden kanssa on luontevaa olla. Kaikki on todella mukavia persoonia, eikä mulla ole ollut näiden kanssa ikinä ongelmia.

Mãe Inês on tosi ujo. Aluksi kommunikointi oli lähinnä vaan hihittelyä, kun kielitaito kummallakin vähän mitä oli.. Nykyään kun kieli sujuu, niin myös keskustellaan, mutta ei kamalasti, koska kummatkin perusluonteeltaan ujoja! Tykkään hirmusti, pitää musta huolta ja kaikki sanoo että ollaan tosi samannäkösiä! Joka ikisessä festassa ja yleensä aina kun nähdään joku uusi henkilö, jolle mut esitellään suomalaisena lapsena (en saa suomeksi käännettyä fiksusti..). Aina kun mennään jonnekin kyläänkin, niin on heti auttamassa pöydän kattamisessa ja keittiössä, mutta ei osaa kokata juurikaan yhtään mitään ja sille aina naureskellaan.

Pai Oscar on tosi huumorintajunen ja symppis, aina heittää läppää jostain. Minun suhteen aina tosi huolehtivainen. Oon tykännyt mun paista hirmusesti heti alusta alkaen!

Pedron kanssa ei juuri koskaan tehdä paljoa mitään, mutta ihan jees se on. Heittää paljon läppää, niinkun isänsä, mutta samalla on myös tosi ujo niinkun äitinsä. Tämä viikko on meidän viimonen viikko kun asutaan saman katon alla, maanantaina lähden Rioon ja torstaina Pedro lähtee Saksaan. Tulee ikävä ja varmasti olemaan outoa ja talo tuntumaan tyhjältä. Mun pieni elämäni kokee myös mullistuksen kun muutan tästä pienestä toimistohuoneesta ihan makuuhuoneeseen, uau. (oma kylppäriiiiiiiii!)

Yleisen ihanuuden lisäksi perhe on maksanut mulle kaksi portugalin kurssia, yhden jonka jo kävin ja toisen, joka alkaa nyt elokuussa ja kestää joulukuulle. Yhteensä noilla on hintaa noin 700 reaisia, eli euroissa yli 300.. En osaa olla tarpeeksi kiitollinen.
Kauhea kun pelottavaa, kun muistan miten tuo ensimmäinen portugalin kurssikin sujahti ohi ja nyt kun tuo toinen kestää joulukuulle.. mistä mulla Suomeen paluuseen enää kuukausi, jos sitäkään. Koitan taas olla ajattelematta..

Kun perheestä nyt on puhe, niin voisin taas kerran kertoa miten mulla on ikävä Suomi-perhettä. Aivan älytön. Ylipäätään sitä koko omaa tukiverkostoa siellä Suomen puolella. Ei tässä enää kuitenkaan kauaa, niin nähdään taas. Sitä ennen nautin täällä minkä ehdin!

Lomailua

Viikonloppuna täti oli meillä käymässä (juurikin se sama joka on tykännyt mulle aina valitella, nykyään kyllä tullaan kivasti toimeen) ja mulla varmaan joku allergia, koska saan aina flunssan kun se tulee käymään... Nyt se ei onneksi nukkunut meillä vaan vietti yöt poikansa luona.

Perjantaina kävin ulkona luokkalaisten kanssa ja olisi ollut melkein se ja sama vaikka olisi jättänyt menemättä, mutta enpä löhönnyt kotona. Ei vaan oikeen mätsää niiden luokkalaisten kanssa ja muutenkaan pahemmin ole tekemisissä.. Tulipahan käytyä.

Lauantaina käytiin ulkona lounaalla ja loppuilta sulateltiin kotona. Sunnuntaina väsäiltiin churrascoa Marcellon luona. Jäi aikalailla tuohon, kun en flunssasena jaksanut juuri mitään, kotona makaaminen vei voiton.

Maanantaina lähdin lounaan jälkeen Patrician luo. Patty asuu Ilha do Boilla aivan hävyttömän kokosessa talossa.. Niiltä ei ainakaan rahaa puutu. Talo on monikerroksinen ja tosi moderni. Keittiön yhteydessä on huone, oikeastaan terassin tapainen, missä oli lintuja ja yksi papukaijoista osaa laulaa Brasilian kansallislaulun! Joku kerta vien kameran mukana ja otan videolle.
Oltiin hetken aikaa Patrician luona, kunnes lähdettiin kiertelemään shoppingiin ja juttelemaan. Pari tuntia kulutettiin sielä, ennen kuin palattiin takaisin Pattylle nopeasti syömään vähän ja sitten lähdettiin Lamaan, joka Triangulon tapainen alue missä baareja jne. Lamassa vaan enemmän alternatiivista porukkaa, tai niinkuin nämä sanoo "vähemmän normaaleja". Tarkoittaen juurikin emoja, hevareita, rastatukkia ynnä muuta vastaavaa perusmassasta poikkeavaa. Tulevaisuudessa jos pitää valita niin paljon mieluummin tuonne, heti tunsi olevansa enemmän omiensa joukossa..
Istuttiin siellä baarissa iltaa Pattyn, sen äidin ja niiden kavereiden kanssa. Vietin päivän jauhaen portugaliksi ja luodessa uusia tuttavuuksia, ei voi kun olla iloinen. Kotiin palailin ennen puolta yötä.

Perjantaina lähden Pattyn ja sen kavereiden kanssa uudestaan ulos, kattoo mihin päädytään..Tälle viikolle ei enempää suunnitelmia kauheasti ole, mutta shoppaamaan tekisi mieli ja hankkia rusketus, mutta katsoo mitä ehtii. Ensi viikko menee Riossa!

Rehellisesti

Valehtelisin jos väittäisin etten olisi vähän maassa. Loma alkoi ja mulla kaikkia kivoja suunnitelmia, joten oikeastihan mun pitäisi olla innoissani. Jostain nurkan takaa on kuitenkin iskenyt pieni Suomi-ikävä. Mä en tahtoisi palata sinne, mutta ikävöin elämääni Suomessa.
Kaikki täällä on oikeasti hyvin, mutta tälläiset tunteet on iskeneet jostain. Ihan varmasti kärsin jostain puolivälimasiksesta.

Varmasti vielä myöhemmin tänään pääsen fiiliksiin, miten rakastan Brasiliaa jne. koska vaihtovuosi on yhtä pirunmoista vuoristorataa, mutta nyt oon vaan vähän väsynyt tähän. Ja kaipailen Suomea.

Paljon onnea portugaliksi

Tämä videohan on siis ikuisuuden vanha, mutta nyt sain jopa aikaiseksi sen ladata! Kyseessä tädin synttärit maaliskuulta.

Puoliväli & muutokset

Oon päässyt jo tähän asti, että nyt alkaa takana olemaan enemmän kuin edessä, ainakin ajallisesti. Joudun jälleen ihmettelemään, miten tämä aika on kulunut näin kamalaa vauhtia. Samalla tuntuu, että saavuin tänne juuri äsken ja toisaalta taas, että olen ollut täällä aina.

Olo on haikea, koska tavallaan tämä on lopun alkua. Tästä eteenpäin numerot vain pienenee ja kotiinlähtö lähestyy. Muistan aina, kun kaveri tuli viime vuoden lopulla vaihdosta Australiasta ja sanoi miten puolivälissä ajatteli, että vielä puolet jäljellä, sehän on vielä paljon, mutta todellisuudessa ei ollutkaan. Aika tulee lentämään siivillä. Olen kuitenkin myös innoissani, koska nyt sekin, että näen perheen ja kaikki muut Suomesta, lähenee myös. Vielä on kuitenkin paljon nähtävää, koettavaa ja opittavaa ennen sitä. Pitää repiä kaikki irti myös tästä viimeisestä puolikkaasta!

Tämä vuoteni puolikas on tehnyt musta perhekeskeisen. Perheestä on tullut mulle kamalan tärkeä ja jos pitää sanoa, että mitä ikävöin eniten Suomesta, niin se on perhe. Ihan ehdottomasti. Kavereita ja poikaystävää tietysti kamala ikävä myös, mutta perhe ottaa sen ensimmäisen sijan. Rakastan mun perhettäni aivan järjettömästi ja se hyvä suhde mikä meillä kaikilla on, on tosi hienoa ja arvostan sitä nyt ihan uudella tavalla. Odotan jopa innolla niitä ennen vähän pakkopullaa olleita sukukokouksia ja että pääsen vaihtamaan kuulumisia sukulaisten kanssa.
Vaikka kilometrejä mun ja perheen välille kertyy 10 000km, niin tuntuu että se vaan lähentää. Jollain oudolla tavallaan.

Suomesta päin on sanottu, että vaikutan ja olen nykyään paljon onnellisempi. Ennen lähinnä vihaiselta näyttävä perusilme vaihtunut hymyyn ja nauran enemmän. Täällä on vaan yksikertasesti vaikea olla surullinen! Miksi turhaan jäädä pyörimään melankoliassa, kun vaihtoehtona on olla iloinen ja nauraa paljon, nauttia elämästä tässä ja nyt.
Ennen lähtöä ajattelin brasilialaisten olevan kauheita energiapakkauksia ja koko ajan menossa ja säheltämässä. Tuo onkin ihan totta, mutta nykyään kuulen kavereilta välillä etten koskaan väsy ja olen täynnä energiaa ja koko aika säätämässä. Vaikea uskoa, kun miettii miten alussa olin kamalan hiljainen ja elin lähinnä oman pääni sisällä.

Olen perusluonteeltani ujo ja sitä ei musta saa irti varmaan repimälläkään, mutta täällä ujous on karistunut ihan kamalasti. Puhun paljon ja jopa ihan tuntemattomille normaalisti ja käyn luokan edessä heittämässä läppää ontuvalla portugalilla. Kun sut heitetään kaiken tuntemattoman keskelle, niin ei siinä auta kuin päästä ujoudesta eroon. Uskallan olla tosi oma itseni, tanssia ja lauleskella liikennevaloissa ja heittää jäistä läppää.

Ulkonäkö on yksi mikä täällä muuttunut myös jonkin verran, ihan jo pelkästään painonnousun takia, mutta kai siinä muukin on muuttunut. Naisellisempaan suuntaan tässä kai ainakin on menty. Kuvat kai kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..

Tammikuu

Kesäkuun loppu

Kun saavuin, niin mun portugalin taidot jäi siihen, että osasin sanoa moi mitä kuuluu, oon Netta ja olen suomalainen. Nykyään saan sanottua mitä tahdon ja mun portugalia kehutaan. Tietysti teen vielä virheitä eikä mun portugali vielä ihan supersujuvaa ole, mutta kuvailisin sitä ainakin sanalla hyvä. Tuun ymmärretyksi ja ymmärrän.

Vielä on puolet jäljellä, saa nähdä miten vielä ehdin muuttua ja mihin suuntaan. Toivottavasti suunta on vain hyvää, eikä ulkonäkö muutu ainakaan isompaan suuntaan!

Neiti rohkea

Unohdin hehkuttaa, miten tänään kun viimoisella tunnilla ei maikalla ollut meille mitään opetettavaa, niin viihdytettiin itseämme imitoimalla opettajia ja tekemällä kaikkea muuta aivotonta. Itsekin kävin luokan edessä heittämässä läppää ja opettamassa niitä kiroamaan suomeksi. Hassua miten semmoinen ujous ja kauhea esiintymiskammo vaan katoaa..

Viime viikonloppu alkoi perjantaina nätisti sillä, kun ylitin itseni ja pingoin juoksumatolla 11km! Minkä jälkeen olin vielä reipas ja lähdin shoppingii Lucaksen kanssa. Ja jos joku ihmettelee miten koko ajan Lucaksen kanssa hengailen, niin joo, menino on muodostunut parhaaksi kaveriksi täällä. Viiden kuukauden ajan kun istuu peräkkäin noin 28h viikossa, niin aika hyvin on ehtinyt tutustua... Välillä tuntuu että se on oikeasti mun pään sisällä, kun välillä mun ei tarvitse kuin alottaa lause, niin se jo tietää mitä oon sanomassa! Jos pitäisi yksi ihminen sanoa, joka eniten on auttanut mua portugalin kanssa, niin se on ehdottomasti Lucas. Häntä on myös kiittäminen siitä, että kiroan portugaliksi aika saman määrän kuin suomeksi... eli ihan liikaa.

Juokseminen väsytti lievästi sanottuna ja kouluviikon univelat harteilla siihen lisäksi, niin lauantaina heräilin jopa kolmelta iltapäivällä. Illalla oli meidän rakennuksen festa julina! Pääsin taas pukeutumaan söpöksi. Sai kuunnella kehuja taas koko illan..
Festa toimi niin, että jokainen asunto toi joko docea tai salgadoa, eli makeaa tai suolaista, ja kaikki oli yhteisessä tarjonnassa. Valikoima oli siis tosi monipuolinen. Pahennusta tosin aiheutti, kun jotkut tietysti toi ihan reilusti isoja määriä niin kuin pitääkin, mutta jotkut asunnot toivat esim. paketillisen pasteijoita, missä niitä oli ehkä 6kpl.. Noh, meitä on moneen junaan.

Kai se on alettava uskomaan, että samaa näköä löytyy.. taas meille hoettiin miten ollaan samannäköisiä ja näytän ihan oikeasti hostäitini tytöltä!

Maistoin lauantaina festa juninalle tyypillistä juomaa, quentãota, joka kuuma alkoholijuoma. En tykännyt kamalasti, mutta maku oli kumman tuttu. Nyt jälkeenpäin googletettuna selvisi, että sehän on glögiä!! Jotain tuttua täälläkin. Ei se glögi kyllä Suomessakaan uponnut, että..

Tanssin myös ekan tyyppillistä festa juninaan kuuluvaa tanssia, mitä en osaa kirjoittaa, mutta kyseessä ryhmä/paritanssi. Jokaisella on siis pari, mutta hommaan kuuluu paljon ringissä pyörimistä ja rivissä olemista jne. Joku huutelee mikkiin ohjeita, että mitä täytyy tehdä ja niitä sitten totellaan. Tanssin serkku Marcellon kanssa ja oli kivaa!

Sunnuntaina käytiin ulkona syömässä ja Espanja voitti copan.

Maanantaina kärsin unetuksen multihuipusta ja nukuin sikeästi kolme tuntia iltapäivällä.. Sen jälkeen lähdin kuitenkin reippailemaan ja Lucaksen kanssa rannalle juoksemaan. Illemmalla tein joogaa ja opettaja kehui mun siltaa ja niskaseisontaa, hih. Tuli hyvä mieli. Onnistuin kuitenkin tekemään jalalleni jotain ja nyt on sitten vähän olemattomissa mun liikunnat..

Keskiviikkona meillä oli koululla festa julina, jokainen toi jotakin ja taas tanssittiin! Ihanan rentoa vaihtelua ja meni koulupäiväkin siinä sitten nopeasti. Kävin harrastamassa hakuammuntaa bilsan ja mantsan kokeessa (mantsa meni kyllä aika jees). Illemmalla lähdettiin ulos syömään, kun pain äidillä oli synttärit. Mun päivää piristettiin kehumalla mun portugalia ja ääntämistä. Piristystä kaipasinkin, kun aiemmin Teixeira meni sanomaan että mulla on läskit posket (pitkä juttu, kaikki rakastaa mun poskia täällä ja aina joku hiplaa niitä..) ja että puhuin viime viikolla parempaa portugalia kuin tällä viikolla! Kiitos Lucas, mäkin sua, haha.
Tuolla ulkona syömässä oli ain veljen vaimon vanhemmat ja sen isä istui mun vieressä. Vaikka heti alussa kysyi, että puhunko portugalia ja vastasin, että puhun kyllä, niin silti se kysyi asioita mun sijasta muilta. Tyyliin; kysyy mua vastapäätä istuvalta sedän vaimolta, että "kuinka vanha hän on?" vastaan sitten itse, että 17. Jatkoi kyselemistä "millon hän menee Rioon?" vastasin taas itse, että 26.7. Ei kaikki vaan tajua.. Kotona oltiin puolenyön jälkeen ja ai että sitä riemua, kun kello soi seuraavana aamuna 05:50.

Tämä päivä meni melkoisen unetuksen alla ja olin koulussa aikalailla muissa maailmoissa. Jouduin vielä jäämään kouluun tunniksi normaalia pidempään nauttimaan teatteriprojektin tapaamisesta. Meni kyllä vähän siihen, että keskustelin yhen rinnakkaisluokkalaisen kannsa siitä sun tästä..

Loppupäivän ohjelmaan kuului kynsien laittaminen, minkä jälkeen lähdin rannalle chillailemaan Lucaksen kanssa. Nyt vietän loppuillan rentoutuen ja katsellen leffoja pitkälle yöhön, koska huomenna en tee kokeita joten mä olen nyt lomilla vihdoin!! :)

Uskonto

Uskonto on täällä osana jokapäivästä elämää. Mulla ei ole varmuutta asiasta, joten en uskalla mennä sanomaan, että onko uskominen vain tapa, vai onko täällä ihmisten usko jotenkin vain vahvempaa. Jotenkin tuntuu kuitenkin, että se on osa kulttuuria ja asia, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.

Kirkkojen määrä täällä on ihan järkyttävän suuri. Igreja löytyy jokaikisestä bairrosta ja yleensä löytyy useampikin. Pelkästään katolisuus ei ole edustettuna, vaan esim. baptistisia ja evankelilaisia igrejoja on ihan samalla mitalla. Jokaisesta kämpästä löytyy rukousnauha ja osa kantaa sellaista mukanaankin, tai pitää kaulassaan muuta vastavaa uskonnollista korua. Uskonnolliset taulut ja pyhimysten patsaat ja vastaavat on täysin normaaleja ja usein löytyy ristiinnaulittu Jeesuskin jostain päin taloa. Ne on normaaleja myös kaupoissa.

Autoista löytyy paljon tarroja uskontoon liittyen ja varsinkin rekoissa on usein takaosaan maalattuna teksti "Jesus me guia" - Jeesus ohjaa minua. Uskontoaiheiset tatuoinnit on myös tosi yleisiä.

Jokapäiväsessä kielessä uskonto tulee myös esille. Vanhemmat ihmiset usein kuulumisia kysellessään vastaa, että kaikki hyvin, luojan kiitos. Joskus kun sovitaan seuraavasta tapaamisesta tai suunnitellaan jotain, niin loppuun saatetaan liittää, että "se deus quiser" jos jumala niin tahtoo. Aamuisin kun olen lähdössä kouluun, niin mãe hereillä ollessaan toivottaa "vai com deus" - mene jumalan kanssa.

Tätä ateistia ei jumalaan saa uskomaan, mutta kyllä tää välillä saa miettimään asioita toiseltakin kantilta.

Suomi on rakkaus

Keskiviikkona olin koululla odottelemassa kokeen alkua kun kaveri pisti mulle viestiä, että Suomessa oli ollut tirotéio ja koska en tiennyt mitä ko. sana tarkoittaa niin kysyin kaverilta. Vastaukseksi kun sain miimikointiesityksen ammuskelusta niin ehdin jo hätääntyä kun heti tuli mieleen Jokelat sun muut.. Selvisi sitten, että Porvoossa tosiaan siellä mäkissä joku alkanut pistämään porukkaa matalaksi kun vähän suutahtanut. Jotenkin järkytyin tosta kun tuli niin puun takaa. Pitkään aikaan ei Suomesta mitään kummempia juttuja ole kuulunut ja sitten ihan puun takaa tuommonen. Ei tuo nyt NIIN iso juttu, mutta kuitenkin..

Viime aikoina on ajatukset eksyneet Suomeen päin enemmänkin, ehkä mulla iskee tässä joku puolivälimasis kun sen pelottavan rajapyykin saavutan viikon päästä! On niin uskomatonta, että mun vuodesta täällä on kohta kulunut jo puolet. Suomesta kuitenkin, että vähän meinannut iskeä jonkinlaista haikeutta. Ei mua täältä edelleenkään pois saisi, mutta on se Suomikin ihana.

Muistan kun tulin tänne, niin kaipailin vuodenaikoja ja vertailin jatkuvasti asioita täällä Suomen asioihin ja pidin suomalaista tapaa yleensä parempana. Nyt kelpaisi Vitórian sää loppuelämäksi (lähes..) ja vertailu kääntynyt ehkä vähän vastaiseksi. Tai vastainen vähän huono sana, mutta täällä on paljon hyviä asioita joita ei Suomesta löydy, mutta samalla Suomessa iso kasa mitä täällä ei ole. Täällä ihmiset on todella iloisia ja aina löytyy syy juhlia ja juhlat ei tarkoita pöydän alle itsensä juomista. Suomessa kuitenkin voit kävellä keskellä yötä yksin ilman pelkoa mistään ja politiikasta puhuminen ei saa aikaan suurta tunnekuohua ja huutamista, eikä korruptio ole ongelma. Jos yksi asia, mitä kaipaan Suomesta, pitäisi sanoa niin se on ehdottomasti vapaus. Koulussakin se miten koulu on sun puolella ja saat itse valita kursseja ja hoitaa omaa opiskelua, on ihan superhienoa. Kurssit koitetaan aina saada kohdilleen ja kokeet suoritettua. Täällä jos kokeessa unohdat kännykän päälle ja joku soittaa sulle, niin se on kokeesta pois ja saat tuloksena pyöreän nollan. Toista mahdollisuutta ei ole eikä tule!

Koulusta puheenollen, enää ensi viikko täytyy siellä puuduttaa takalistoa ja sitten päästään lomille! Ensimmäinen viikko lomasta menee Vitóriassa ja toisen vietän jumalan kaupungissa Rio de Janeirossa!! Sitä en voi hehkuttaa liikaa. Pedro lähtee ihan pian Saksaan ja mä olen vuoteni puolivälissä ja kaikkea.. Huh.

Rakkaat luonnonvoimat

Oon hieman kateellinen tuosta tulvasta mikä Helsingissä on ollut, mutta kyllä tänään kelpas paistatella aurinkoa 1,5h.. Koitan nyt hankkia sen papurusketuksen ennen Suomeen paluuta!

Täällä arki alkanut copan jälkeen rullailelaam normaalisti ja oon päässyt takaisin joogankin pariin, nyt vain vaihdoin hathan astangaan ja tykkään siitä reilusti enemmän.. Täällä kun hatha meinaa olla vähän mummojumppaa.

Tänään pääsin todistamaan ensimmäistä sähkökatkosta, kun koulu pimeni kesken bilsan tunnin. Ennen lähtöä sai kuulla paljon juttuja miten sähköt toimii melko vaihtelevasti, mutta tuota ennen ei oo mitään häikkää ollut.. Melkein saatiin sen takia viimonen tunti vapaaksi mutta tietysti ne sähköt sitten palas juuri sopivasti.

Lauantaina on meidän rakennuksen festa julina, joten pääsen taas pukeutumaan söpöksi ja syömään kauheasti kaikkea hyvää!

Menemisiä

Nyt on Suville sanottu heipat lentokentällä. Tammikuussa nähdään! Meinasi alkaa itkettää, mutta sain pidäteltyä.. Auta armias sitä kyynelten määrää, kun on oma lähtö edessä.

Kentältä ostin myös lentoliput Rioon joten viimeistään nyt se on sitten varmaa!! 27.7 - 1.8, Rio de Janeiro <3 Odotan tota enemmän kuin paljon, nyt pääsen ajan kanssa kiertämään ja tutustumaan kaupunkiin enemmän. Viimeksi kun ei portugalin kurssin ja orientaation takia aikaa riittänyt juuri muuhun ja tulin käyneeksi vain Ipanemalla ja Copacabanalla. Nyt pääsen vihdoin nousemaan Corcovadolle ja näkemään sen Jätti-Jeesuksen läheltä! Muistan vieläkin sen ekan hetken kun näin Cristo Redentorin tammikuussa.. Aijjai, melkein itkin!

Rio tammikuussa

Pedron lähtö alkaa lähestyä myös ja sen kyllä huomaa, alkaa perhe jo olla vähän täpinät ja pähkinöinä. Pelottaa se tulevien kyynelten määrä! Itse joudun hyvästelemään Pedron jo 27.7 koska Pedro lähtee kohti Saksaa 29.7 ja olen silloin Riossa. Pepusta, että oon ollut täällä vasta 5kk ja rapiat ja hyvästeleminen alkaa jo nyt!

Massa

Enää ei harmita niin paljoa, Argentina on myös ulkona Copasta ja hävisi aika rumasti Saksalle... ;) Maailma makaa täällä siis taas mallillaan ja nyt voin keskittyä kannustamaan vaikka Espanjaa.

Eilen oli churrasco Suvin ja parin muun vaihtarin läksijäisiksi, joita en ennen ollut edes nähnyt.. Näin aluevalvojaa taas pitkästä aikaa, ei ole ollut tarvetta olla sen kanssa pahemmin tekemisissä. Meni kivasti, mutta nuo tommoset läksiäisjutut on aina vähän kurjia.. Maanantaina menen vielä lentokentälle sanomaan heipat.

Oon onnellinen, että mulla on jäljellä vielä 6 kuukautta. Tuntuu usein ettei mun portugali oli tarpeaksi hyvää, enkä ole tehnyt lähellekään kaikkea mitä haluaisin ja kaikki ihan kesken. Olisi kamalaa joutua lähtemään kotiin nyt. Ensi viikolla mun laskuri alkaa kuitenkin näyttää jo, että Suomeen paluuseen on aikaa 5 kuukautta ja rapiat. Kohta alkaa takana olemaan enemmän kuin edessä!

Näiden kielien kanssa alan mennä koko ajan enemmän ja enemmän solmuun, en tiedä millä kielellä tahtoisin mun elämän kirjoittaa. Lauseen kaikissa merkityksissä.. Tulevaisuus on hetkittäin vesiselvä ja välillä en tiedä mistään mitään. Eihän mun sitä täällä tarvitse miettiä eikä päättää, mutta kyllä se mieleen tulee aina välillä. Yliopiston tekeminen täällä on välillä enemmän kuin hyvä ajatus, välillä taas mietin että ihan hyvin voisin vain lähteä yliopistovaihtoon. Kummassakin maassa on selkeät etunsa. Toisaalta tälläiset asiat on tehtävä heti lukion jälkeen jos aikoo tehdä, ei sitä myöhemmin tulisi lähdettyä. Onneksi on aikaa miettiä.

Brasiliassa yksi asia mikä oikeasti osaa ottaa päähän rankemman kautta useastikin, on se, miten kovasti täällä ihmiset luokitellaan ja arvostellaan ulkomuodon perusteella. Kukaan ei uskalla olla kamalan erilainen, erottua muista. Olla oma itsensä. En mäkään täällä käytä samanlaisia vaatteita kuin käyttäisin Suomessa (nojoo, selvää toki pelkän sään takia, mutta tajuatte kai...). Suomessa en juuri koskaan käyttänyt farkkuja, mutta täällä ne on jalassa joka päivä. Kun pistää silmään jo pelkästään senkin takia, että naamasta löytyy metallia ja iho on vaalea, niin ei pukeutumisellaan tahdo kerjätä lisähuomiota. Mulla on ikävä sitä, että voi olla ihan mitä tykkää ihan rauhassa. Suomen (tai ainakin Helsingin) katukuvasta sä pysty selkeästi erottamaan eri tyylisiä ihmisiä. Hevareita nahkatakkeineen, fruittareita, hoppareita lökäpöksyineen, hippimielisiä rastatukkineen ja niin edelleen. Täällä kun näet pitkätukkahevarin niin tekisi mieli kiljua, ihan kun olisit nähnyt jonkun harvinaisen eläimen! Täällä kaikki on yhtä massaa. Koulussa toi vielä korostuu koulupuvun takia, joka saa kaikki näyttämään siltä että tulee samalta liukuhihnalta.
Suomesta päin lukisin tän tekstin ja miettisin, että no, mikä sua estää olemasta oma itsesi sielläkin. Kyllä mulla rohkeutta olisi, mutta se, että muutenkin pistät silmään ja sua muutenkin arvostellaan koko ajan enemmän kuin muita, niin on ihan mukava jarruke. En kerjäämällä tahdo kerjätä niitä katseita ja epämääräisiä kommentteja. Taustalla on myös se, että vähän massaan sulautumalla menen enemmän brasilialaisesta, eikä ensimmäinen ajatus ole, että tuo on varmasti ulkomaalainen.

Annoin muuten naapureiden maistaa salmiakkia ja suurimman osan mielestä se oli aivan kamalaa. Jääpähän enemmän mulle.

Estamos fora

Tiputtiin Copasta ja koitan vieläkin toipua järkytyksestä...

Onneksi piristää vähän, että torstaina sain postia Suomesta!! Aivan järkyttävän kasan lehtiä, joukossa mm. Cosmopolitan, Koiramme- ja Soundi-lehtiä puolen vuoden ajalta, Hippos, Trendi, Helsingin Uutiset ja kasa Aku Ankkoja! Riittää suomilukeminen ainakin hetkeksi ja varsinkin Koiramme-lehdet on ollut kaivattuja. Mukana oli myös suomisuklaata ja salmiakkia, jota perjantaina syötin naapureille ja ilmeet ja reaktiot oli aika unohtumattomia.. Kuulemma jotain aivan uniikkia ja koskaan ei ole maistaneet mitään samanlaista. Yksi kyllä tykkäs, mutta muut ei juurikaan innostuneet. Osa ei edes uskaltanut maistaa kun oli nähnyt muiden reaktiot! Jääpähän enemmän mulle. Fazerin sinisestä kaikki kyllä tykkäs ja melkein koko levy upposikin porukkaan.

Jotain kirjoitusideoita saa laitella.. mulla pää välillä vähän tyhjä tän blogin kanssa, kun pelkästä arjesta kirjoittaminen tuntuu vähän puuduttavalta. Mitä te tahtoisitte lukea?